Romanttisen kauhea Nukuttaja vs. lasten rakastama Nukkumatti

Ei ollut epäilystäkään, ettenkö olisi verrannut E.T.A Hoffmannin hirviömäistä Nukuttajaa Itä-Saksalaiseen, DDR:n televisiosta alunperin tunnettuun parrakkaaseen Nukkumattiin, joka hänkin laittaa lapset nukkumaan, haluamatta tosin, että hiekasta olisi silmille jotain harmia. Molemmilla otuksilla on siis lähes samankaltainen tehtävä ja ne ovat mielikuvituksen tuottamaa ainesta. Nukkumatti vie lapset nukkumaan, olivat he sitten kilttejä tai eivät, ripottelee heidän silmiinsä hiekkaa ja toivottaa hyvää yötä. Hoffmannin Nukuttaja, (joka on päähenkilö Nathanaelin mielikuvitusta, ei yleisesti tunnettu hahmo niinkuin Nukkumatti), negatiivinen jo valmiiksi nimensäkin puolesta, rankaisee lapsia, joita uni ei vielä maita. Hän viskoo silmiin hiekkaa niin rajulla kädellä että ne tipahtavat verta vuotavina päästä ja vie ne tarinassa mainitsemaan puolikuuhun, jossa silmättömät lapset raatelevat ne terävillä, käyrillä nokillaan. Nukuttaja kuvaillaankin tarinassa seuraavasti : ”ruma, aavemainen hirviö, joka levitti ympärilleen, minne sitten menikin, kurjuutta ja hätää, niin ajallista kuin ikuistakin turmelusta”. (kääntäjä: Markku Mannila, 390 s., Teos 2011) http://www.kiiltomato.net/e-t-a-hoffmann-yokappaleita/ (6.2.2012)
 

Molemmat hahmot eivät ole tosin menettäneet merkitystään ja suosiotaan vielä nykypäivänäkään. E.T.A Hoffmannin Der Sandmann on siis käännetty suomeksi ja Suomessa, vielä tänäänkin, lauletaan vauvoille ja pienille lapsille niin kutsuttu Sininen uni-laulu, joka sekin viittaa Nukkumattiin.

Laulun sanat:

Sininen uni

Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö,

niin Nukku-Matti nousee ja ovehen hiljaa lyö.

On sillä uniset tossut ja niillä se sipsuttaa,

se hiipii ovesta sisään ja hyppää kaapin taa.

Ja sillä on uninen lakki ja sininen, uninen vyö

ja unista jäätelön palaa se pienillä hampailla syö.

Ja sillä on sininen auto ja se auto hyrrää näin:

surrur, surrur ja lähtee unen sinistä maata päin.

Ja pieni sateenvarjo on aivan kallellaan

ja sinistä unien kirjaa se kantaa kainalossaan.

Ja unien sinimaahan se lapset autolla vie.

Surrur, surrur ja sinne on sininen, uninen tie.

Ja siellä on kultainen metsä ja metsässä kultainen puu

ja unien sinilintu ja linnulla kultainen suu.

Ja se unien sinilintu se lapsia tuudittaa,

se laulaa unisen laulun: la la lal la la lal lal laa

Nostalgiaa parhaimmillaan, ainakin minulle. Äidilläni oli tapana laulaa laulu meille lapsille aina ennen nukkumaanmenoa.